tiistai 29. huhtikuuta 2014

F1 ilman kuskia?

F1-sarjan nykykuljettajista Ferrari-tallin Kimi Räikkönen on taidoiltaan lähimpänä formulasarjan legendaa Ayrton Sennaa, vertaa McLaren-tallin kilpailutoimintojen johtaja Eric Boullier.
                                                                                                                                  

Mielipiteitä on monia, mutta Boullierin mielipide ei ole varmaan kaukana totuudesta.

Nykyinen suuntaus F1 :ssä vie koko ajan lajia kauemmaksi näistä "vanhan ajan perstuntuma" kuskeista. Eli juuri niistä kuskeista, kuten Ayrton Senna, jotka ajoivat kilpaa pelkästään taidoillaan nopeasti. Ei siis autonsa teknologian avustamana.

Muistaakseni Helmut Marko lausui, kun media oli siirtämässä Kimiä Vettelin kaveriksi Red Bullille" että mites se tilanne, kun toinen kuski istuu iltakymmeneen insinöörien kanssa ja toinen lähtee kisan jälkeen kotiin?" Ne tilanteet aiheuttaisivat kuskien kesken riitaa Helmutin mielestä. Varmaankin. Se on totta.

Mutta minkä ihmeen vuoksi kuskin täytyisi istua iltakymmeneen analyisoimassa autoaan? Juuri sen vuoksi, koska nykyiset kilpurit muistuttavat yhä enemmän lähinnä avaruussukkulaa kuin autoa. 

Nykyisin kuskit tarvitsevat analyysiä, analyysin perään. Perstuntuma puuttuu. Ja se suuntaus ei ole mielestäni oikea. 

Viime vuonna Kanadan Gp:n yhteydessä Bo77as sanoi hyvin hienosti, että hän ajoi Karting aikoinaan vesisateella aina slikcksit alla. Ja se perstuntuma toi hänelle juuri siinä aika-ajoissa ruudun 3.

Nyt tuo oikea kilvanajo on muuttumassa teknolgian kilvanjuoksuksi, missä kuljettajan osuus vähenee koko ajan...Ja se ei ole missään mielessä oikein .EI OLE.

Onko F1 kymmenen vuoden kuluttua siinä tilassa, että kuski istuu kabiinissa pelkästään ohjailemassa erillaisia tietokoneohjelmia samalla, kun "kilpuri" kiertää rataa yksinään ? Vai tarvitaanko siinä vaiheessa enää edes koko kuskia ?

Lewiksen imago

"Hamilton myöntää uhan: Nico nopeampi kuin koskaan"

"Hamiltonin neuvo Vettelille: Osoita johtajuutta"

Nelinkertaisena maailmanmestarina Sebastianin täytyy osoittaa johtajuutta tallilleen, kun stressi painaa niskaan, Hamilton kommentoi saksalaisen Bild am Sonntag -sanomalehden haastattelussa. (MTV Sport)
                                                                                                                                  

Nyt on Lewis vauhdissa. Mediassakin. 

Nicon kehumista, ohjeita Vettelille ja vielä uutisoitiin Lewiksen vaatimaton omaisuuskin. Tämä Mercedeksen kiiltokuvapoika ihanine timanttikorvakoruineen pelaa tätä peliä niinkuin kuuluukin. Hän tietää tasan tarkkaan kuka on Mersun ykköskuski. Hän. 

Nicon valitettava rooli on jälleen olla se kakkonen. 

Lewis on se kauan hiottu mainoshahmo Mersulle. Hänet palkattiin juuri ykköseksi, vaikkei kukaan Mersulla sitä myönnäkkään. 

Itse asiassa Hamilton on juuri se mitä tallit omistajineen haluavat. Hän on markkinointiosaston, popparitähden ominaisuudet omaava, ihanne ja vielä nopea radallakin. Eli yhtälö on täydellinen ? 
Hän on juuri se esimerkki mitä oikeanlainen markkinointikoneisto saa aikaan. 

Mutta esimerkiksi Kimin karisma, luonne ja lahjakkuus on jotain mitä ei saa taas mikään markkinointikoneisto aikaan. Hän on se itsessään...

Hyvänä esimerkkinä voidaan muistella Kimin lanseeraamaa "suorislippari" ja aurinkolasit tyyliä. Muutaman kisan jälkeen kaikki yrittivät matkia tätä pukeutumisen tyylisuuntaa. 

Hamilton ei esimerkiksi suostunut käyttämään Mersun lipparia, koska se ei ollut "suoris". Ja hän jopa tarjoutui auttamaan lipparin suunnittelussa. Nico kyllä piti mukisematta, mutta Lewikselle se ei kelvannut. Ei kuulunut hänen imagoon. No, nyt on Lewikselläkin "suoris" ja isot aurinkolasit...

Pidän kyllä Lewiksestä ja hän on todellakin nopea ja lahjakas kuski. Jos jotain muuta väittää, niin puhuu mielestäni omiaan. 

Mitä Nicon olisi tilanteessa tehtävä ? Riittääkö se, että Rosberg olisi vain yksinkertaisesti Hamiltonia nopeampi ? 

Mielestäni se ei riitä, koska hän ei ole se Mercedeksen "ykkös"suunnitelma. Mercedes vääntää, vaikka väkisin Lewiksen mestariksi tai ainakin ohi Nicon.

Kyllä. Olen tietoinen sarjatilanteesta, mutta se tosiseikka, että ilman ongelmia Lewis johtaisi sarjaa isännän ottein. Onko Lewis tämän kuluvan kauden Vettel. On. 

Ja Hamilton vie tämän kauden tittelin lähes naurettavan helposti. 

Toivotaan kumminkin, että olen totaalisen väärässä ja muut tallit pystyvät vastaamaan Mercedeksen ja Lewiksen ylivoimaan...

Ja olkoon sen tallin väri punainen ja sen punaisen auton numero 7.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kohti Epsanjan GP:tä

Odottavan aika on pitkä. Joten muistellaanpa hieman miten viime vuoden Espanjan GP 2013 meni. Viimeinen punainen numero kertoo lähtöjärjestyksen kisaan. 

Eli ketkäs kaverit sieltä ajoi viime vuonna eturiviin...Rosberg ja Hamilton

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos ennustaa tulevaisuuteen ja kertoo, että muutaman viikon päästä nähdään juuri nämä samaiset herrasmiehet jälleen eturivissä tai Lewiksen kohdalla voitaisiin puhua "herraspojasta"...

Mutta luulen, että Mercedes joutuu taistelemaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Karkumatkalla he ovat edelleen, mutta ero on kaventunut. Ja Nico ja Lewis joutuvat ajamaan jo molemmat kädet ratissa. Red Bull ja Ferrari parantavat otteitaan Espanjassa. Ja toivotaan, että Kimi jo pystyisi vastaamaan Fernandon vauhtiin. 

Alonso ajaa kotiyleisönsä edessä täydellisessä hurmiossa. Jos Kimi pystyisi lyömään Fernandon Espanjassa, niin monien kriittiset mielipiteet vaihtuisi ylistykseen...F1:ssä voi noin nopeasti voi nousta "looserista" lähes sankariksi. Silloin Häkkinen ja moni muu voisi lausua nasevan kommentin, että "Kyllä MINÄ tiesin, että Kimi korjaa ongelmat."

Kimi muuten ajoi harjoituksissa sijoille 11. 4. ja 2. Aika-ajoissa ruutuun 4.
Taasen Bo77aksen viikonloppu meni "osimoilleen" näin: 7. 14. ja 17. Aika-ajoissa ruutuun 16.

Tulokset 2013:

1.   Fernando Alonso   Ferrari   1:39:16.596    5
2.   Kimi Räikkönen   Lotus-Renault   +9.3 secs   4
3.   Felipe Massa   Ferrari   +26.0 secs   9
4.   Sebastian Vettel   Red Bull Racing-Renault   +38.2 secs  3
5.   Mark Webber   Red Bull Racing-Renault   +47.9 secs   7
6.   Nico Rosberg   Mercedes   +68.0 secs   1
7.   Paul di Resta   Force India-Mercedes    +68.9 secs   10
8.   Jenson Button   McLaren-Mercedes   +79.5 secs   14
9.   Sergio Perez   McLaren-Mercedes   +81.7 secs   8
10. Daniel Ricciardo   STR-Ferrari   +1 Lap   11
11. Esteban Gutierrez   Sauber-Ferrari   +1 Lap   19
12. Lewis Hamilton   Mercedes   +1 Lap   2
13. Adrian Sutil   Force India-Mercedes   +1 Lap   13
14. Pastor Maldonado   Williams-Renault   +1 Lap   17
15. Nico Hulkenberg   Sauber-Ferrari   +1 Lap   15
16. Valtteri Bottas   Williams-Renault    +1 Lap   16
17. Charles Pic   Caterham-Renault    +1 Lap   22
18. Jules Bianchi   Marussia-Cosworth   +2 Laps   20
19. Max Chilton   Marussia-Cosworth    +2 Laps   21

Ret. Jean-Eric Vergne   STR-Ferrari   Kolari   12
Ret. Giedo van der Garde   Caterham-Renault   Rengasrikko   18
Ret. Romain Grosjean   Lotus-Renault  Jousitus   6

Muutaman minuutin mittainen kooste viime vuoden kisasta....


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kimi ja Turhapuro

F1-toimittaja James Allen arvioi Ferrarin ongelmat – "Suomalaisen Ferrari-kuljettaja Kimi Räikkösen vauhti  ei ole kadonnut..." (MTV Sport)

Allenin James on siis samoilla linjoilla. Hyvä, että edes joku. Omasta jengistä, esimerkiksi Mika Häkkisestä ei ole tähän tai Ex tallikaverista...hetkinen, kukas se olikaan...joku Koulthaart tai sinnepäin.

Tuli mieleen, kun kirjoitin jokunen aika sitten juuri siitä, että Kimin vauhti ei ole kadonnut mystisesti mihinkään, niin "Uuno Turhapuro Armeijassa" elokuvan eräs kohtaus. 

Siinä Uunomme ihastui komentajan tyttäreen ja muutaman mutkan kautta päätyi ihastuksensa tennis valmentajaksi. Eräänä kauniina valoisana kesäyönä Uuno päätti laulaa kauniin serenadin ihastuksensa ikkunan alla. Tuo hieno tulkinta Elviksestä "Love Me Spendöö" päätyi lopulta siihen, että Uuno sai mennä komentajan tyttären huoneeseen. Komentaja lopulta ryntäsi tyttärensä huoneeseen löytäen Uunon komerosta. Hän torui tytärtään, että "Oletko kokonaan hukannut itsekunnioituksesi?" Uuno nokkelana miehenä puolustautui vastaamalla, että "Juuri sitä tässä olen etsimässä. Nyt on komero katsottu. Siellä se ei ollut. Mutta nyt tiedän. Se on sängyn alla." No, ei se ollut sielläkään.

Kiminkään kohdalla itseluottamusta tai motivaatiota on turha etsiä...Sitä ei löydy. Koska itseluottamus, motivaatio, lahjakkuus ja nopeus ei ole kadonnut mihinkään, ei edes sinne sängyn alle...



Kimi vs Alonso

Paljon puhetta ja keskustelua Alonson ylivoimasta verrattuna Räikköseen. Se on täysin totta, mutta Kimi tulee vielä...Eikö niin?

Aika-ajoissa Alonson kyyti on riittänyt keskimäärin ruutuun 5,75, kun Kimi on startannut kisaan keskimäärin ruudusta 8,25.

Ruutulipulle Alonso on ajanut keskimäärin sijalle 5,00 ja Kimin kyyti on riittänyt keskimäärin sijaan 9,25.

Kuinka Kimi pärjää Fernandolle kilpailun nopeiden kierrosten vertailussa?

Australia:

Alonso 1,32,616
Kimi +1,075

Malesia:

Alonso 1,44,165
Kimi + 0,964

Bahrain:

Kimi 1,39,438
Alonso + 0,294

Kiina:

Alonso 1,42,081
Kimi + 0,219

Toivotaan, että suuntaus olisi vähintään tuo. Eli viimeistään Monacossa Kimi on jo ohi Alonsosta...Siis ainakin tuossa nopeiden kierrosten vertailussa. Sovitaanko näin? Se ainakin kielisi siitä, että kuskilla ja autolla on potentiaalia. Se tietysti ei vielä toisi pisteitä, mutta silti...

Lohdutan vielä mieltäni muistelemalla, että Bahrainissa Kimi ajoi koko kisan autonsa runko vioittuneena ja silti ajoi ainakin sen yhden kierroksen Alonsoa kovemmin...Fernando hyppäsi muutama päivä myöhemmin Kimin samaiseen kilpuriin ja totesi 16 kierroksen jälkeen, että "tällä ei pysty ajamaan..."

Kimi on muuten kaikkien aikojen "Nopeiden kierrosten" listalla sijalla 3. Heti Schumin ja Prostin jälkeen. Yhteensä Kimi on tykittänyt 39 kisan nopeinta kierrosta. Alonso löytyy sijalta 11. 21 nopeinta kierrosta.

Kyllä me vielä kuvan kaltaista tuuletusta näemme. Usko on ainakin kova.





perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kärpät-Tappara Live Stream

Nelonen Pro 2 esittää 26.04.2014 :

Ennakkostudio klo 16.30

Liiga Finaalit LIVE klo 17.00: Kärpät - Tappara, 7. Finaali

Live Streamit ottelusta löydät tuosta...    Live Stream Wiziwig.tv

Toivotaan, että matsi ilmestyy listaan. Päivitän heti linkin, jos satun löytämään jonkun toimivan.

Tuossa toivottavasti toimiva...Kärpät Tappara Live Stream

 


Kimin "potkut"

"Kimi Räikkönen on jäänyt niin täydellisesti Fernando Alonson jalkoihin F1-alkukauden aikana, että Italiassa alkavat pian puheet kuskivaihdoksista Ferrarilla." (Urheilusanomat)

"- Hänen autonsa ei voi olla niin katastrofaalisen huono, ettei hän voisi antaa vastusta Alonsolle. Kimin täytyy tehdä jotain ja nopeasti." (Häkkinen/MTV Sport)

"- En halua antaa ohjeita Kimille, koska oletan maailmanmestarin löytävän oikean ratkaisun ongelmaansa, jotta hän pystyy lyömään tallikaverinsa." (Häkkinen/MTV Sport)
                                                                                                                                  

Kimi Ferrari Ongelmat = Median tyytyväisyys ja palkkapäivä

Ensimmäinen lause mikä tuli mieleen Mika Häkkisen lausunnoista oli " joutavalla jotakin..." 

Urheilusanomat päätti räjäyttää potin kerralla ja ennusti Kimille potkuja työstään. Kimi saa seuraa työkkärin jonoon Urheilusanomien toimittajasta, jos katsomme jutun laatua. Nyt on siis ajettu neljä (4) kisaa ja Urheilusanomat toitottaa Kimin potkuilla. Hieno ele suomalaiselta medialta.

Onko median edustajilla alkava dementia? He eivät tunnu muistavan miten hyvää työtä Kimi teki esimerkiksi Lotuksen ratissa. Kimi ja hänen ammattimainen ote työhön oli juuri se tekijä mikä teki Lotus tallista yhden viime kauden kärkitiimeistä...
Kimi ja Lotus

Ja muistakaamme, että tuo Kimin ammattimainen ote työhönsä eikä hänen lahjakkuutensa ole hävinnyt mystisesti mihinkään. Ongelmat ovat jossain muualla. 

Ja vain Kimi tietää ne ongelmat. Meidän muiden on turha spekuloida niillä. Se on täysin turhaa...
Hän myös tietää alan realiteetit paremmin kuin kukaan toimittaja. Siitä on turha Kimiä muistuttaa. 

Media voisi kokeilla tämän "lynkkaus mielialan" sijasta olla välillä vähän rakentavampi. Tosin se ei kyllä myy niin hyvin.

Mutta jokatapauksessa on aivan turhaa huomionhakuisuutta toitottaa Kimin potkuilla. Potkut eivät ole edes vaihtoehto. Jos joku lähtee Stefanon jälkeen, niin se ei ole Kimi. Täytyy muistaa, että Kimi on nyt vasta tullut talliin, eikä hän ole ollut avain asemassa F14T:n kehitystyössä. Ja juuri tuossa kehitystyössä Ferrari on epäonnistunut. Ei Kimi.

Häkkinen ei antanut yhtään ohjetta Kimille. Hän pelkästään rajoittui antamaan kritiikkiä...Minä sorrun antamaan pelkästään yhden vihjeen Kimille. Ja se on tämä: Minttu, tuo Seiskatyttö, pois kisaviikonlopuista.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. En epäile heidän rakkauttaan. Ja todella toivon sen kestävän läpi elämän täynnä täydellistä rakkautta ja huolenpitoa.

Toivon Kimille jatkossa voittoisaa kulkua kisasta toiseen "Punaisen" ratissa. GO, KIMI, GO !!

Ja Urheilusanomien toimittaja...Et sinä oikeasti vielä joudu työkkärin jonoon. Sinun on vain löydettävä ongelmat ja korjattava ne. Aikaa on muutaman "jutun" verran...

Yksinkertaista.  

torstai 24. huhtikuuta 2014

Bernien taisto vääryyttä vastaan

Kuka on lähtösuoralla tuo harmaa, pieni, lähes koomisia piirteitä omaava sarjakuvamainen hahmo ? Hän on Bernie...

Nyt tuota pientä harmaata polkkatukkaista eläkeikäistä ukkia syytetään törkeästi lahjonnasta. Vaikka kyse on pikku lanteista, mutta lahjontaa se on 32 miljoonaakin. Hän sanoi, että häntä törkeästi kiristettin antamaan tuo 32 miljoonaa euroa.
Bernie Ecclestone

Me kaikki tiedämme, että täällä "lintukotoisessa" Suomessakin syrjitään eläkeläisiä, mutta että tämä samainen syrjintä on nyt ilmeisesti levinnyt muuallekin maailmaan. Se on huolestuttavaa.

Bernie vakuuttaa syyttömyyttään. Toinen osapuoli, rikollinen kiristäjä, istuu vankeudessa lahjusten vastaanottamisesta...Miten toinen voi istua vankeudessa, jos Bernie ei ole antanut lahjusta..? 

Siis, hän ei istu vankeudessa kiristämisestä, vaan muutaman lantin vastaanottamisesta. Niiden lanttien, mitä Bernie ei ole koskaan antanut..? Siinäkin on tapahtunut vääryys.

Mutta, nyt on aika meidän kaikkien Suomalaisten syytä näyttää kuinka me huolehdimme vääryyttä kokeneen eläkeläisen hyvinvoinnista.

Meidän on nyt aika järjestää kiva "puhelin" varainkeruukonsertti Bernien hyväksi, vaikkapa Jannen Katajan vitsien kera...

Tässä ohjelmassa voitaisiin näyttää katkelmia kuinka tämä köyhä eläkeläinen ei edes pysty itse ajamaan Mersuaan, vaan hänen täytyy palkata oma autonkuljettaja. Esimerkkinä voitaisiin laskea, että vain kymmenellä eurolla maksettaisiin autonkuljettajan palkasta peräti kymmenen minuuttia.

Jos tämä kauhea vääryys tässä pahassa maailmassa kuitenkin toteutuisi ja tämä syytön eläkeläinen passitettaisiin kylmästi vankeuteen, niin ei hätää...

Hän voi vapautua ennen vankilaa maksamalla vain noin 290 miljoonaa euroa. Se ei oikeasti ole paljon tälle varainkeruukonsertille...Vain noin 60 euroa asukasta kohden. 

Ei paha. Jätät vain ostamatta uudet paidat lapsille...

Olisiko kumminkin Bernien aika siirtyä viettämään eläkepäiviä, joko sinne vankeuteen tai vaikka Kanarialle Frederikin kaveriksi. 

En haluaisi nähdä tätä F1-maailman ykköshahmoa tulevaisuudessa köpöttelemässä rollaattorin kanssa pitkin lähtösuoraa. Mites sitten, kun hän kaatuu ja murtaa lonkkansa? Turva-auto ennen kisaa ei ole hyvää mainosta sarjalle.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Liigan Finaali Live Stream

Nelonen Pro 2 esittää 25.04.2014 :

Ennakkostudio klo 18.00

Liiga Finaalit LIVE klo 18.30: Tappara - Kärpät, 6. Finaali

Live Streamit ottelusta löydät tuosta...    Live Stream Wiziwig.tv

7. FINAALI matsi Oulusta näkyy toivottavasti tuosta...SportsliveStreamer

   

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kimi.Ferrari.Ongelma.

Red Bullin tallipäällikköllä Christian Hornerilla oli selitys sille, miksi Vettel ei ole sopeutunut uuteen autoon, jossa on turbolla varustettu V6-moottori.

Sebastianilla on ollut vaikeaa. Hänellä ei ole hyvää tuntumaa autoon eikä hän ymmärrä, miksi auto käyttäytyy tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa, Horner sanoi.
                                                                                                                                  

Vettelin ongelmat autonsa kanssa kuullostavat kovin samanlaiselta kuin Kimin ongelmat oman työkalunsa kanssa...Juuri nyt, kun Kimillä on ongelmia,aivan kuten nelinkertaisellla maailmanmestarilla, alkaa nousta pikkuhiljaa hiipimällä "lynkkaus" mieliala. David Coulthardin mielestä Kimillä on motivaatio–ongelma jne...

Kaikki me vähänkin lajia seuraavat ihmisolennot tiedämme tasan tarkkaan, että Kimi Matias Räikkönen ei ajaisi metriäkään, jos häntä ei "huvittaisi". Luulisi Davidin, entisen tallikaverin, tämän tietävän. Kimi on kenties koko Formula sarjan kirkkain tähti ja hänen ongelmat nostetaan nyt säälimättä esiin. Jos kyseessä olisi joku muu, vaikkapa David kyseessä, niin voisimme epäillä hänen paineensietokykyään. Jäämiehen ollessa kyseessä, meidän ei tarvitse huolestua paineensiedosta...

Kritiikkiin on kyllä aihetta. Alonso on ylivoimainen Kimiin verrattuna. Jos asia olisi yksinkertainen, niin tämä asia olisi jo taputeltu. Mutta mikään asia, varsinkin F1 :ssä ei ole yksinkertaista. Kimi itse totesi, että "hän on ollut samanlaisessa tilanteessa aiemminkin ja ei hätää kyllä tämä tästä..."

Tuohon Kimin kommenttiin meidän täytyy vain uskoa. 

Edelleen jankutan samaa, että onko Kimin ja insinöörien välinen työskentely täydellistä. Koska nyt tällä hetkellä, kun auton säätämisen kanssa on suuria vaikeuksia, niin tämä saumaton yhteistyö oikeiden ihmisten kanssa on arvokasta. Ei Kimi mene kierroksen jälkeen itse säätelemään autoaan. Ei. Siihen palkattu aivan eri ihmiset. Onko nämä ihmiset nyt oikeat ? 

Käsittääkseni Kimi ajaa ja antaa palautteen ja insinöörit taitojensa mukaan muuttavat autoa Kimin haluamaan suuntaan...Voin olla toki väärässäkin.

No, aina voi sanoa, että aika näyttää miten se Kimi onnistuu Ferrarilla. Mutta se aika vähenee koko ajan. 

Kimillä voisi olla jotain sanottavaa median mielipiteille ja se voisi kuulua jotenkin näin...

"Just leave me alone, I know what I'm doing"

Ai niin, "Mahtavan arvonnan" potti meni tällä, siis ensimmäistä, kertaa nimimerkille "maggy". Onnittelut ! Lähetä "maggy" rohkeasti osoite Contact Me:n kautta, niin saat ne kokonaiset kymmenen Sukulakua.

Muussa tapauksessa joudun uhrautumaan hyvän asian edessä ja nautiskelemaan ne itse...

Hyvää viikonalkua kaikille tasapuolisesti.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mahtava arvonta

Jos kuulit taivaalta jyrähdyksen, niin se EI ollut kevään ensimmäinen ukkonen. Ei. Nimittäin se pamaus kuului kevään mahtavimman arvonnan alkamisen merkkinä. Kevään mahtavin arvonta on juuri alkanut! 

Tästä on nyt leikki kaukana eikä tässä arvonnan budjetissa juuri säästellä...

Nimittäin, minä JiiVee, lähetän ensimmäiselle kommentoijalle kymmenen, siis KYMMENEN Sukulakua

Voit laittaa osoitetietosi joko rohkeasti kommenttikenttään tai viisaammin "Contact Me":n kautta.

Jos posti tuo vain yhdeksän lakua, niin se ei tarkoita, että Posti olisi hävittänyt yhden. Ei. Minä vain söin sen...

Jos Sukulakut ovat kaupasta loppu, niin laitan rohkeasti tulemaan muutaman Snickersin. Pähkinäallergikot älköön vaivautuko...

Seuraavan GP:n eli Espanjan kisan yhteydessä arvon kaikkien kesken jotain muuta. Muutaman vinkin voin antaa...

Avaruusmatkailuun liittyvää ja alkaa Ämmällä...

Ystävällisesti,

JiiVee

F**k all...

"Fuck all to do with motivation"...Näin kuului Kimin hyvin tyhjentävä vastaus hänen motivaatiostaan ajaa kilpaa. Joku ystävällinen ihminen voisi vinkata kysymyksen tehneelle toimittajalle, ettei auton tekniset ongelmat johdu Kimin henkisestä tilasta, vaan ne ovat pelkästään mekaanisia vikoja autossa. Vaikka Kimi on varsinainen "velho" kuskiksi, niin ei hänkään pysty muuttamaan autoaan ajatuksen voimalla.

Kimin viikonloppu Kiinan maaperällä ei kyllä aiheuttanut hurraa huutoja kisakatsomoissa. Kierrosajat olivat lähes sekunnin hitaampia tallikaveriin nähden. Jotain on pahasti vialla. 

Olisiko Kimin syytä miettiä sitä, että onko oikeat ihmiset hänen ympärillään tukemassa autonsa säätämisessä? Nyt on Kimin oikea hetki ja ehkä viimeiset hetket vaihtaa muutama insinööri, koska joku tuossa yhtälössä mättää. Luca di M. vaihtoi tallipäällikön, koska tarvittiin herätys koko joukkueeseen. Nyt on Kimin aika vaihtaa oman tallin sisäisen tiiminsä luotsaaja.

Minttu ja Ferrarin maailmanmestari.
Varikkosuoran uusin ihanuus ja Kimin tuleva aviopuoliso Minttu. Hän on kerrassaan valloittava ja hyvin edustavan näköinen, todellakin se Kimin parempi puolisko. 

Tuon pikku Kimin tai Kimittären tulevan äidin on aika katsoa seuraava kisa kotoa Sky Sportsin streamin välityksellä... 

Kimin tykitystä tarvitaan nyt oikeasti kisaviikonloppuisin radalla. "Hali,hali,pusi pusi ja rakastan,rakastan" viestit kulkevat kätevästi tekstiviesti muodossa...Ja tämä sen vuoksi, että tässä F1 sodassa ei jätetä nyt yhtään kiveä kääntämättä. 

Nyt joku ihminen naurahtaa tai jopa harmistuu "Minttu kommentista", mutta minä vastaan siihen, että "F**k all"...

Kaksoispiste sulkukiinni...

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kisan veikkaukset

Heittäydyn tähän kauniiseen sunnuntaiaamuun täysin palkein ja veikkaan villisti kisan lopputulokset...Eli,jos meinasit kipaista Veikkauksen sivuilla ja pelata euron tai kaksi, niin nyt on mahdollisuus tuplata perheen kesälomabudjetti. Mites se meni..? " yks,risti,kaks,pennit miljoonaks..."

"Osimoilleen näin"...

Arvaukset:

1.  Hamilton
2.  Rosberg
3.  Alonso
4.  Ricciardo
5.  Bottas
6.  Raekkoenen
7.  Hulkenberg
8.  Massa
9.  Vettel
10.Button 

Nyt on kisa ajettu ja veikkaukset meni, niinkuin tikanheitto silmät kiinni...Jokunen osui tauluun ja loput naapurin pihalle...

Tulokset (osumat punaisella):

1.  Hamilton
2.  Rosberg
3.  Alonso
4.  Ricciardo
5.  Vettel
6.  Hulkenberg
7.  Bottas
8.  Raekkoenen
9.  Perez
10.Kvyat


Kiinan GP Live Stream






F1 UBS CHINESE GRAND PRIX Sky Sports F1 lähetysajat (Suomen aikaa): 

Perjantai: 1.Harjoitukset 04:45  2.Harjoitukset: 08.45

Lauantai: 3.Harjoitukset 05.45  Aika ajot08.00

Sunnuntai:  Chinese GP Osakilpailu 08.30 Startti: 10.00
Ja sektoriaikoja voi tietysti seurata täältä... 

Heittäydyn tähän kauniiseen sunnuntaiaamuun täysin palkein ja veikkaan villisti kisan lopputulokset...Eli,jos meinasit kipaista Veikkauksen sivuilla ja pelata euron tai kaksi, niin nyt on mahdollisuus tuplata perheen kesälomabudjetti. Mites se meni..? " yks,risti,kaks,pennit miljoonaks..."

"Osimoilleen näin"...

1.  Hamilton
2.  Rosberg
3.  Alonso
4.  Ricciardo
5.  Bottas
6.  Raekkoenen
7.  Hulkenberg
8.  Massa
9.  Vettel
10.Button 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kiinan GP Aika-ajot

Nyt on sitten Kimin startti onnistuttava enemmän kuin hyvin. Viime kisan startilla Räikkönen kisaa Sauberien kanssa sjoista "ynnä muut"...

Täytyy sanoa, että Kimillä on nyt suuria vaikeksia. Ei näytä saavan ehjää viikonloppua, ei sitten millään...Miten voi olla mahdollista, että vaikeudet kasaantuvat vain Kimin autoon. Vai onko taustalla jotain muuta? Kriittisemmät lausunnot epäilevät, että Kimillä ei vain yksinkertaisesti kyyti riitä verrattuna Alonsoon. Itse en usko tuohon. Enhän? 

Nyt täytyy muistaa, että Fernando on saanut olla Ferrarin ratin takana jo vuosikaudet ja jokainen yksityiskohta tallin toiminnassa on kuin hänelle tehtyä. Vaikka Kimi on kokenut "kettu" noissa karkeloissa, niin siitä huolimatta uuteen talliin meno ja uusien työskentelytapojen omaksuminen ei ole yksinkertaista...Tähän yhtälöön, kun lisätään nämä tekniset murheet, niin soppa on valmis. Onneksi Kimin henkinen kantti kyllä kestää.

Kun Kimi saa ajaa ongelmitta ehjän viikonlopun, niin se näkyy tuloslistalla aivan varmasti. Kimin luontainen nopeus ja lahjakkuus ei ole kadonnut mihinkään...

Ricciardo jatkaa Vettelin kouluttamista ihan huolella. Red Bullin rekrytointi näyttäisi menneen ihan nappiin Danielin kohdalla. Red Bull on kyllä kokonaisuudessaan osoittanut piristymisen merkkejä. Mutta kisavauhdissa ei Red Bull eikä mikään muukaan talli pysty haastamaan Mersuja. 

Sijat 5. ja 6. Alonson vierestä starttaa hänen entinen apukuskinsa. Apukuskilla todennäköisesti riittää vauhtia ohittamaan Ferrari tai vaikkei riittäisikään, niin sitten Massa yrittää riskillä. Mihin se johtaa, niin se jää nähtäväksi. Enää ei tarvitse varoa Fernandoa eikä tukea hänen selustaa...Kosto on suloinen.

Kiinan GP Aika-ajot:


1. Lewis Hamilton    Mercedes   1.53,860
2. Daniel Ricciardo  Red Bull   +0,595

3. Sebastian Vettel  Red Bull   +1,100
4. Nico Rosberg      Mercedes   +1,283

5. Fernando Alonso   Ferrari   +1,777
6. Felipe Massa      Williams   +2,287

7. Valtteri Bottas   Williams   +2,422
8. Nico Hülkenberg   Force India   +2,506

9.  Jean-Eric Vergne  Toro Rosso   +2,913
10.Romain Grosjean   Lotus   +3,219

11.Kimi Räikkönen    Ferrari
12.Jenson Button     McLaren

13.Daniil Kvjat      Toro Rosso
14.Adrian Sutil      Sauber

15.Kevin Magnussen   McLaren
16.Sergio Perez      Force India

17.Esteban Gutierrez Sauber
18.Kamui Kobayashi   Caterham

19.Jules Bianchi     Marussia
20.Marcus Ericsson   Caterham

21.Max Chilton       Marussia
22.Pastor Maldonado  Lotus

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kiinan GP P1 / P2

Formuloiden Kiinan GP: n kahdet harjoitukset ajettu. Valitettavasti Kimiltä jäi ajamatta ensimmäiset harjoitukset kokonaan ja verrattuna tallikaveriin sai kolme kierrosta vähemmän toisissa harjoituksissa. 

Eli 23 kierrosta ja puolitoista tuntia vähemmän testaamista kisaan ja se on paljon. Se näkyi myös kellossa...Kimi otti takkiin +0,827 sekuntia verrattuna Alonsoon ja kärkeen +0,968.

Mutta jotenkin on tuntuma, Alonson sijoituksenkin myötä, että Kimi parantaa huomattavasti huomiseen ja on kärkitaistossa mukana. 

Muistetaan viime vuoden Kiinan GP 2013...

P1: Kimi oli sijalla 11. +2.0732  

P2: 2. +0,152 kärjestä. 

P3: 7. +1,214. 

Sitten aika-ajoissa Kimi tykitti ruutuun 2. ja kisassa toi auton maaliin sijalla 2. Eli vielä on toivoa. Kimi tulee mestarin ottein...

Mercedeksellä on edelleen kovin vauhti, mutta Ferrari ja Red Bull tuntuisi olevan lähempänä Mersuja. Ricciardon pidemmät vedot olivat täysin vertailukelpoisia esimerkiksi Rosbergin aikoihin...Se on hyvä ajatellen kisaa.

Myös Force India tuntuisi olevan huomattavasti paremmassa vauhdissa pidemmissä vedoissa kuin pelkissä nopeissa kierroksissa. Hulkenberg on vielä kova pala kisassa. Jotenkin tulee mieleen viime vuoden Lotus. Kimi ja Grosjean ajoivat, niin harjoituksissa, kuin aika-ajoissa sijoille 5-10. Mutta kisassa Lotuksesta löytyi vauhtia...

Mielenkiintoinen seikka harjoitusten jälkeen toimittajan kysyessä ensin Lewikselta, että "Keskustelitteko Nicon kanssa viime kisan kaksintaistelusta?" Lewis vastasi, etteivät jutelleet sanaakaan koko taistosta. Nicon vastaus samaan kysymykseen oli, että "Tottakai keskustelimme asian läpi ja juttu on käsitelty loppuun."

Miksi täysin erillaiset vastaukset..

Onko Lewiksella alkava dementia vai valehteliko Nico ? No, pieni asia, mutta hieman hämmentävät vastaukset.

Maldonado näytti jälleen miksi hänet palkattiin Lotukselle Kimin tilalle...Ei, se ei ole lahjakkuus. Se on raha. Ja se siitä. Yksinkertaisesti masentavaa.